|
Tottelevaisuuskoulutus eli TOKO
Toko
Toko on lyhenne sanasta tottelevaisuuskoe, mutta samaa sanaa käytetään myös tottelevaisuuskoulutuksesta. Koulutuksen tarkoituksena on opettaa koiralle hallittua ja miellyttävää käyttäytymistä sekä ohjaajalle asiallista ja oikeaa koiran käsittelytaitoa. Tottelevaisuuskokeella mitataan koulutuksen tulosta, eli koiralle opetettujen taitojen hallintaa sekä koiran ja ohjaajan välistä yhteistyötä.
Koetoiminnan tavoitteena on myös lisätä tietoa koiran oppimiskyvystä sekä koulutuksen mahdollisuuksista koiran yhteiskuntakelpoisuuden parantamisessa. Lisäksi tavoitteena on eläinystävällisen ja terveen kilpailuhengen luominen sekä harrastuksen lisääminen.

Niina Koivuniemi ja Genedda Opera Bona
Historiaa
Tottelevaisuuskoe (TOKO) rantautui Suomeen 1960-luvun loppupuolella. Virallisesti koetoiminta alkoi vuoden 1968 alusta. Lajin toivat maahamme Börje Ehnberg ja Peggy Wasenus. Kokeella oli alunperin tarkoitus mitata seurakoirien sosiaalisuutta ja perustottelevaisuutta. Ajan ja sääntömuutosten myötä koe on tullut avoimeksi kaikille koirille.

Genedda Your Problem noutaa
kuva copyright Niina Malmivuori
|